
Lasten Liikennepuisto
Liikennepuisto tarjoaa 6–10-vuotiaille mahdollisuuden opetella liikennekäyttäytymistä ohjatusti koulujen kesäloma-aikoina maanantaista perjantaihin klo 10–17.
Liikenneopetustuokion jälkeen lapsi pääsee opettelemaan liikennesääntöjä käytännössä polkuautoa ajamalla. Liikennepuisto on suosittu vierailukohde, joten ajovuoroa voi joutua hetken odottamaan. Odotellessa voi piirtää, värittää värityskuvia, opetella liikennemerkkejä tai vaikka suorittaa Liikennepuiston oman ajokorttikokeen, josta saa muistoksi ajokortin.
4–6-vuotiaille tarjoamme mahdollisuuden kokeilla ajamista vanhemman kulkiessa vierellä. Tätä nuoremmat lapset voivat ajaa kolmipyöräisellä pyörällä ihan omalla radallaan.
Ohjaajalla on aina oikeus keskeyttää lapsen ajaminen, jos siitä näyttää olevan vaaraa lapselle itselleen tai muille puiston käyttäjille. On myös hyvä huomioida, että ainoastaan alle 145 cm mittaiset lapset mahtuvat polkuautoihin.
Ryhmävaraukset kesälle 2012
Ennen avointa liikennepuistotoimintaa tarjoamme alakoulu-, päiväkoti- ja iltapäiväkerhoryhmille mahdollisuuden tutustua liikennepuistoon. Liikennepuiston ryhmäviikot ajoittuvat tänä vuonna viikoille 21 ja 22. Ryhmätunti koostuu lyhyestä liikenneopetusosiosta ja ajoharjoittelusta polkuautoilla. Kerralla ajamaan pääsee 20 lasta.
Ryhmäajat kesälle 2012 on varattu täyteen.
Ajokorttikoe
Ajokorttikokeeseen osallistuvat lapset vastaavat liikennemerkkejä ja liikennekäyttäytymistä koskeviin kysymyksiin. Hyväksytyn kokeen jälkeen kuljettajakokelaalle kirjoitetaan liikennepuiston ajokortti. Kokeen saa uusia, jos ei ensimmäisellä kerralla onnistu läpäisemään
Pikkupoliisikoe
Ajokorttikokeen läpäisseet ja hyvän ajotaidon osoittaneet 8-vuotta täyttäneet lapset voivat osallistua pikkupoliisikokeeseen. Kokeen kysymykset ovat vaikeampia kuin ajokorttikokeessa. Kokeeseen kuuluu myös ”inssiajo”. Pikkupoliisikokeen läpäisseet voivat osallistua liikennepuiston toimintaan liikennettä ohjaavina poliiseina.