Musiikin, elävän kuvan ja kulttuurin taikaa
Musiikin ja elokuvien avulla voi heittäytyä irti arjesta. Niitä voi myös tehdä leipätyönä tai rakkaana harrastuksena. Yhtä kaikki, musiikin, elokuvien ja kulttuurin ystäviä hemmotellaan Tampereella olan takaa. Kaupungin monipuolisesta tarjonnasta löytyy jokaiselle jotakin.
Klikkaile linkkejä ja heittele vinkkejä meille. Sounds good?
Haluatko saada palautetta omasta elokuvastasi?
Vuosittain järjestettävässä Minun elokuvani -tapahtumassa nuorilla on mahdollisuus saada palautetta omista elokuvistaan kotimaisilta elokuva-alan ammattilaisilta. Perinteikkääseen tapahtumaan liittyy myös jatkokoulutus tapahtuman jälkeen. Tapahtuman järjestää Mediakasvatuskeskus Metka.
Elokuvien pituutta, aihetta tai genreä ei ole rajattu. Myös oppilastyöt ovat tervetulleita. Pienten lasten elokuvakerhojen- tai projektienvetäjien on mahdollista saada palautetta lasten ohjaamisesta.
Elokuvien lähetys 13.6.2012 mennessä osoitteeseen Mediakasvatuskeskus Metka, Albertinkatu 27b, 00180 Helsinki. Suullinen palautteenantotilaisuus pidetään Vernissassa Vantaalla 22.–23.9.2012.
Netsarlin Suuri Nettisarjakuvakilpailu
Millaisen nettisarjakuvan sinä saisit aikaan kymmenessä kuukaudessa?
Nettisarjakuvayhteisö ja -listaussivusto Netsarli järjestää kaikille avoimen nettisarjakuvakilpailun, jossa on tarkoitus kymmenen kuukauden aikana toteuttaa vähintään viisi sivua pitkä nettisarjakuva.
Kilpailuaika on 1.2.–30.11.2012. Viimeiseen osallistumispäivään mennessä valmistuneet ja mukaan ilmoitetut nettisarjakuvat osallistuvat loppuäänestykseen, jossa eniten ääniä saanut sarjakuva voittaa sarjakuvien tekoon liittyvän tarvikepaketin.
Nettisarjakuvalla tarkoitetaan sarjakuvaa, jota julkaistaan ensisijaisesti internetissä, esimerkiksi blogissa tai kotisivuilla. Sarjakuva on voitu toteuttaa perinteisin menetelmin tai tietokoneella. Netsarlin Suuri Nettisarjakuvakilpailu hakee tarinaltaan yhtenäisiä kokonaisuuksia, esimerkiksi sarjakuvanovelleja, joiden tekeminen on aloitettu 1.2.2012 tai myöhemmin.
Lisätiedot nettisajakuvakilpailusta täältä >>
