Vietä vapaa-aikaa nuorisotilalla

Tampereelta löytyy useita nuorisotiloja vapaa-ajan viettämisen paikaksi. Nuorisotiloja ylläpitää kaupungin Nuorisopalveluiden lisäksi myös erilaiset yhdistykset, järjestöt ja seurakunnat.

Nuorisopalveluiden nuorisotilat sijaitsevat Tampereen eri kaupunginosissa, mutta ne ovat avoimia kaikille, asuitpa sitten Nekalassa tai Tesomalla. Keskustan alueella suosittuna nuorten kokoontumispaikkana toimii Nuorisokahvila Uniikki, kädentaidoista kiinnostuneita palvelee Toimintakeskus Vuoltsu josta löydät myös maksuttoman Nettikahvilan.

Monitoimitalo 13 on nuorisopalveluiden uusi talo

Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden uusi talo kantaa nimeä Monitoimitalo 13. Talon nimi on valittu satojen nimiehdotuksien joukosta.

Loka-marraskuun 2011 aikana toimintakeskus Vuoltsulla ja www.nuortentampere.fi -sivujen kautta oli mahdollista ehdottaa nuorisopalveluiden tulevalle monitoimitalolle uutta nimeä. Ehdotuksia tuli yli 200 kpl, joiden joukosta valittiin kymmenen käyttökelpoisinta finalistia. Uudeksi nimeksi Vuoltsun kaikenikäiset kävijät äänestivät ”Monitoimitalo 13”. 

Numero kolmetoista toistuu sekä monitoimitalon historiassa että nykyisyydessä. Wivi Lönnin suunnittelema entinen kauppaoppilaitos on valmistunut vuonna 1913. Talo sijaitsee osoitteessa Satakunnankatu 13. Nuorisopalveluiden pääkohderyhmä ovat 13 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat nuoret.

Monitoimitalossa käytettävissä on viisi kerrosta ja 2500 neliömetriä esteetöntä toiminta- ja harrastustilaa kaikenikäisille tamperelaisille. Toimintakeskus Vuoltsun toiminnat siirtyvät Ratinan rakentamisen myötä uuteen Monitoimitalo 13:ta. Talon avajaisia vietetään elokuun 2012 ensimmäisenä viikonloppuna.

Monitoimitalo 13:sta lisää täällä>>