Asioihin vaikuttaminen ei ole ainoastaan aikuisten etuoikeus. Aktiivisella osallistumisella ja ottamalla kantaa asioihin voi saada haluamiaan muutoksia aikaan. Vuonna 2006 uusittu nuorisolaki painottaa lasten ja nuorten kuulemista. Sen mukaan nuorille tulee järjestää mahdollisuus osallistua paikallista ja alueellista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.
Tampereella lapset ja nuoret voivat vaikuttaa itseään koskeviin asioihin esimerkiksi koulun oppilaskuntatoiminnan kautta. Vaikuttamaan pääsee myös ottamalla osaa Lasten Parlamentin tai Tampereen Nuorisofoorumin toimintaan.
Mun mielipide
Tamperelaisten nuorten ajatuksia ja huomioita maailman menosta.
Klikkaa otsikkoa ja lue lisää!
Kuvittele hetkeksi täydellinen kesäpäivä. Aurinko paistaa ja lämmittää mukavasti. Linnut livertävät aivan kuin kevään ensipäivinä, ihmiset nauravat ympärillä ja tuulesi on muutenkin mainio. Voiko mikään pilata sitä? No, siltä ei ainakaan äkkiseltään tunnu. Paitsi sitten, kun ihana raikas viilentävä kesätuuli tulee ja tuo mukanaan savun.
Tupakan savun myrkyt tunkeutuvat väkisin hengitysteitä pitkin keuhkoihin ja takertuvat sinne. Eivätkä ne lähde kurkkupastelleilla ja hampaidenharjauksella. Ne eivät lähde koskaan.
Oletko koskaan kävellyt tiellä, seisonut jossain, istunut vaikka kahvilan terassilla, kun äkkiä yskityttävä ja tukehduttava tupakansavu leijailee sieraimiin ja henkitorveen? Varmasti millä tahansa gallup-kyselyllä selviäisi, että tämä on turhankin yleinen ilmiö. Eikä edes vain turhan. Vaan vaarallisen yleinen.
Passiiviseen tupakointiin ei tarvita edes läheistä ystävää. Riittää, että sijaitset tupakoitsijan näkö- ja kuuloetäisyydellä, tai jopa kauempanakin. Ilma ja tuuli kantavat hyvin savuja. Usein kuitenkin tupakoitsija on joku läheinen ihminen. Tupakoitsijoita kun on surullisen paljon. Varmasti lähes jokainen maapallolla voi sanoa tuntevansa, tietävänsä tai edes nähneensä jonkun tupakoivan. Tämä ilmiö nimittäin kasvattaa laaja-alaisuuttaan joka ikinen päivä. Nuoret ja lapset pitävät tätä nykyä usein hienona ja siistinä tupakoida. He tuntevat kuuluvansa porukkaan, kun ovat tehneet jotain kiellettyä ja aikuismaista. Aikuiset taas viis piittaavat siitä, ketä tupakointi koskee. Lopettaminen ei juuri kuulu heidän ajatusmaailmaansa. (huom. nämäkin asiat koskevat vain tupakoitsijoita) Vanhemmilla ikäryhmillä on taas taipuvuutta välinpitämättömyyteen asiassa. ”Ovathan he jo niin vanhoja, ettei sillä tässä vaiheessa elämää ole enää mitään väliä.” Ei ehkä heille omasta mielestään, mutta entäs me muut jotka kärsivät.
Kieltämättä, tilannetta on todella vaikeaa muuttaa. Alaikäisille välittäjiä löytyy lähes joka kulman takaa. Suuri tekijä tähänkin on kaikkien tuntema Internet. Sieltä kun nykyään saa ostettua, hankittua, sekä varastettua lähes mitä vain. Myös aikuisille on olemassa diilerinsä. Jos vaikka jonakin päivänä tupakanmyynti lakkautettaisiin kokonaan, tuotanto kiellettäisiin, löytyisi silti ihmisiä, jotka jatkaisivat laitonta tuottoa. Tosin tällöin myös vältettäisiin merkittävä osa passiivisesta tupakoinnista. Silti tämäkin asia on lähes mahdoton toteuttaa. Tupakoitsijoita kun maailmassa on niin paljon, jotka itsensä takia asettuisivat hanketta vastaan.
Kuitenkin aina pienestä on aloitettava. Ehkä jonain päivänä saattaa tulla vastaan se uskomaton päivä, kun yksikään ihminen ei polta kadulla, tupakkapaikalla, parvekkeellaan tai missään muuallakaan. Toivoa ei saa koskaan menettää.
Itse en osaa keksiä asian ratkaisemiseksi tarpeeksi toimivaa ideaa. Tähän maailmaan ja sen jokaiseen maahan tarvittaisiin vain yksi tarpeeksi rohkea ihminen. Ihminen, olipa sitten presidentti, kuningas tai kuningatar, joka itsevaltaisesti vain kieltäisi tupakoinnin. Sen myynnin, tuotannon ja kuljetuksen maahan. Kiristäisi lakeja ja valvojia, jotta tätä lakia noudatettaisiin.
Näin lopuksi vielä tahdon sanoa tupakoiville aikuisille erään tärkeän seikan. Ette varmastikaan olleet monetkaan ylpeitä ja onnellisia siitä, että vanhempanne tupakoivat teidän ollessanne vielä pieniä ja kehittyviä. Niinpä nyt teilläkin on lapsia, ja näytätte heille mallia miten tupakoida. Ehkä muistattekin vannoneenne, ettette tulisi tupakoimaan ikinä niin kuin he. Ja jos nyt katsotte ylpeinä työtänne lapsienne kasvatuksessa, katsokaa peiliin, ja miettikää uudelleen. Kenen ansiota on, etteivät he polta? Ja kenen syy on, jos he nyt polttavat.
Elena Teittinen, Tampereella 13.10.2011