Vaalit ja äänestäminen

Suomessa toimitaan edustuksellisen demokratian pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että Suomessa järjestään erilaisia vaaleja, joissa valitaan ihmisiä erilaisiin tehtäviin edustamaan äänestäjiä ja näitä koskevia päätöksiä. Vaaleilla voidaan valita kansanedustajia, europarlamentaarikkoja, kaupunginvaltuutettuja. Tasavallan Presidentti valitaan myös äänestämällä.

Vaaleille ominaista ovat erilaiset kampanjat, joiden aikana ehdokkaat taustaryhmineen nostavat keskusteluun tärkeinä pitämiään asioita. Kampanjat voivat sisältää erilaisia tilaisuuksia, väittelyitä sekä erilaista materiaalia, jonka avulla pyritään vakuuttamaan äänestäjät ehdokkaan erinomaisuudesta.

Äänioikeus on Suomessa kaikkien järjestettävien vaalien osalta jokaisella kansalaisella, asuinpaikasta riippumatta, joka täyttää viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta. Itse vaaleissa voi äänestää joko ennakkoon ennakkoäänestysaikana tai itse vaalipäivänä, sunnuntaina.

Suomessa valitaan yleisillä vaaleilla:

  • Tasavallan presidentti
  • eduskunta (200 edustajaa)
  • 14 jäsentä Euroopan parlamenttiin
  • kuntien (415 kpl) valtuustot

Ota mukaasi äänestyspaikalle ehdottomasti henkilöllisyystodistus, joka voi olla ajokortti tai passi taikka vastaava kuvallinen asiakirja. Jos Sinulla ei ole tällaista asiakirjaa, voit saada lähimmältä poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen, äänestämistä varten annettavan henkilökortin.

Ota mukaasi myös postitse saamasi ilmoituskortti (ilmoitus äänioikeudesta). Se nopeuttaa äänestystoimitusta. Ilmoituskortti ei kuitenkaan ole pakollinen, vaan voit äänestää myös ilman sitä. Mikäli et jostain syystä ole saanut ilmoituskorttia, voit tiedustella sitä ja/tai sen tietosisältöä lähimmästä maistraatista.

Vaalipäivänä voit äänestää vain omassa äänestyspaikassasi eli siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty ilmoituskorttiin.