Lasten ja nuorten kulttuuri kipinöi keväällä 2012!

Spark kipinöi lauantaina 12.5.2012 klo 12–18 Väinö Linnan aukiolla & Finlaysonin alueella. Koko päivän ajan esityksiä, tanssia, musiikkia, teatteria ja erilaisia työpajoja. Pääesiintyjinä lapset ja nuoret. Mukana myös mm. Herra Heinämäen lato-orkesteri, Unito ja Danny's Bollywood Dance Crew!

Vapaa pääsy!

Mikä spark?
Vuonna 2010 ensimmäistä kertaa järjestetty Lasten ja nuorten kulttuurifestari Spark on kulttuurifestari, joka tuo esiin lasten ja nuorten kulttuuria ja taideharrastuksia esitysten ja työpajojen muodossa.

Tapahtuman pääkohderyhmänä ovat 0–13-vuotiaat lapset ja nuoret. Vuoden 2010 kulttuurifestarin ohjelmasta nautti päivän aikana 1500 henkeä. Tänä vuonna Väinö Linnan aukion tapahtumapisteillä kipinöi seuraavanlaista toimintaa:

Päälava (Väinö Linnan aukio, Finlaysonin lava)

Klo 12–13 Tampereen Suzukikoulun viulu- ja pianoryhmä, Tricking team Unito ja Sambakoulu Uñiao da Roseira

Klo 13–14 Duo Helmiina – tv:stä tuttu kaksikko, Musiikkikoulu Maija Salon kuoro, Akaan balettikoulu Petite Ballerina Showjazz-ryhmä

Klo 15–16 Herra Heinämäen Lato-orkesteri

Klo 16–17 Tanssiryhmä Blenders, Tampereen Nuorisoteatteri, Tricking team Unito

Klo 17–18 Hämeenkyrön nuorisopuhallinorkesteri Puhallica, Danny´s Bollywood Dance Crew, Minna Janger - Tampere Ilmiö -bändikisan 2011 voittaja

Teatterilava (Työväenmuseo Werstas, Työväentalo 2 krs.)

Klo 12.15 Tuhkimus: Satunäytelmä tuo nuoret teatterintekijät lavalle ensimmäistä kertaa!
Kämmenniemen ja Terälahden Teatteritaidekerho. Kesto n. 30 min

Klo 14.30 Toivoa, Unelmia ja Tanssia: Nuorten itse käsikirjoittama näytelmä täynnä toivoa.
Työväenopisto Sampolan Teatteritaideryhmä III 9–12 -vuotiaille. Kesto n. 30 min

Klo 17 Lucky: Erään nuoren tarina oman itsensä etsimisestä kodin, koulun ja ystävien keskeltä. Käsikirjoitus on ryhmäläisten ideoima. Juupajoen nuorisotoimen Oma-teatteri. Kesto n. 30 min

Lastenkulttuurikeskus Rulla

Klo 11–21 Koreeta – Sara Hilden akatemian kevätnäyttely avoinna

Klo 11–21 Rullassa tutustutaan Koreeta-näyttelyn tunnelmissa muotoiluun ja suunnitteluun erilaisissa työpajoissa. Sara Hildén -akatemian Naamiohuvituksia -työpajat klo 12.00, 13.30 ja 19.00. Äidille voit askarrella päivän aikana nousevan auringon! Osassa pajoista materiaalimaksu (1–2 €).

Klo 14 & 16 Lasten lava. Kirjavinkkarit Tuija Mäki ja Reetta Saine kertovat parhaat kirjavinkit! Tuokion kesto n. 30 min

Työpajat Väinö Linnan aukiolla

Klo 12–18 työpajoissa kokeillaan taiteenlajeja teatterista yhteisötaiteeseen

  • Näpsä-käsityökoulu: Tule tekemään Näpsän oppilaiden kanssa yhteistä, päivän aikana rakentuvaa SPARK-teosta
  • Sanataideyhdistys Yöstäjä: Rosvonurkka - mikä kirjallisuuden rosvosankari olisit? Entä kenelle kadonneet ryöväysvälineet kuuluvat?
  • Tosi siisti Tampere –hanke: Tee siisteyslupaus tai kokeile roskapihtejä!
  • Taidekaari: Kokeile yhteisötaidetta. Tule jättämään jälkesi yhteiseen teokseen
  • Ohjelmaryhmä Kulpi: Kokeile kädentaitoja kulpilaisten kanssa

Mediakoulu

Klo 12–18 Mediakoulun toiminnallisessa näyttelyssä yhdistyvät media & taide. Kokeile vaikkapa tv-ohjelman tekemistä! Päivän aikana Mediakoululla nähdään myös erilaisia esityksiä.

Pelipajassa pelaillaan konsolipelejä. Voit kokeillaesimerkiksi XBox 360 - Kinectiä tai Nintendo Wiitä – joko kaverin kanssa tai yksin.

Rupriikki

Tutustu Rupriikin viestintänäyttelyyn. Naputtele kirjoituskoneella, pelaa retropelejä Rupriikki Game Cabinetissa, koodaa kuusnelosella, lue Kalevalaa iPadilla! Opastukset klo 13 & 16

Verkon valloitus: Lähde nettinörtti Kaisa Kuukkelin mukana internetin ja tietoverkkojen maailmaan. Kierrokset klo 13 ja klo 16. 9–12 –vuotiaille

Festarikahvio

Multisillan nuorisokeskuksen nuoret ja ohjaajat pyörittävät festarikahviota, minkä tuotto menee nuorten kesätyöllistämiseen.