
Verotus
Verotuloilla rahoitetaan yhteiskunnan palveluja. Niillä ylläpidetään esimerkiksi terveydenhuoltojärjestelmää ja mahdollisuuksia koulutukseen. Suomessa veroja maksaa jokainen tuloistansa riippuen - suurituloiset enemmän, pienituloiset vähemmän. Verovelvollinen on jokainen, myös alaikäinen silloin, kun hänellä on tuloja.
Verottaja saa tulotiedot suoraan työnantajalta. Palkkatulo ei kuitenkaan ole ainoa verotettava tulo. Myös opintoraha, työttömyyspäivärha sekä monet KELA:n etuuksista ovat verotettavaa tuloa.
Verokortti tipahtaa luukusta viimeistään silloin, kun täytät 16 vuotta. Verokortti kannattaa ottaa mukaan heti ensimmäisenä työpäivänä ja antaa työpaikan palkanlaskijalle. Verokortista työnantaja näkee, paljonko palkastasi on pidätettävä veroa. Työsuhteen päättyessä työnantaja palauttaa verokorttisi.