
Mieti kaksi kertaa
Kiusaaminen on toiseen ihmiseen kohdistuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Kiusaaminen on tarkoituksellista, toista ihmistä vahingoittavaa toimintaa, johon on puututtava heti jos sellaista havaitsee. Kiusaamisesta voi olla hankala puhua, varsinkin jos itse on ollut kiusaamisen kohteena.
Kiusaamista voi tapahtua koulussa, oppilaitoksessa tai työpaikalla. Kiusaaminen eroaa normaalista leikistä tai tavanomaisesta nahistelusta juuri siinä, että kiusaaja tahallisesti ja tarkoituksenmukaisesti haluaa vahingoittaa toista ihmistä. Kiusaaminen on siis pahan mielen aiheuttamista, joka on tahallista . Kiusaaja voi kokea pätemisen tarvetta ja on voinut olla itse aikaisemmin kiusaamisen kohteena.
Esimerkiksi koulukiusaaminen saattaa kuulua pahimmillaan rikosoikeuden piiriin. Vaikkei kiusaaminen itsessään ole lainsäädännössä määritelty, niin monet kiusaamisen muodot rikkovat lakia. Lyöminen, potkiminen, töniminen tms. voidaan tilanteesta riippuen luokitella pahoinpitelyksi. Tämä kannattaa ottaa huomioon, jos havaitset kiusaamista - siitä kannattaa aina ilmoittaa esimerkiksi omalle opettajalle.
Jos joudut kiusaamisen kohteeksi muista, että vaikka kiusaamisesta kertominen voi tuntua vaikealta on kuitenkin tärkeää kertoa kiusaamisesta, jotta se saadaan loppumaan. Älä odota ja ja toivo kiusaamisen loppumista, vaan kerro asiasta esimerkiksi koulukuraattorille.