
Työttömyyden kohdatessa
Työttömyys on normaali ilmiö yhteiskunnassa. Se voi olla oma valinta tai kohdata odottamattomasti. Työttömyyteen voi varautua ennalta liittymällä jonkin työttömyyskassan jäseneksi. Ne maksavat jäsenilleen ansiotuloihin sidottua työttömyysturvaa. Työttömyyskassaan kuulumattomalle Kela maksaa peruspäivärahaa, jos sen saannin edellytykset toteutuvat.
Työttömyyskorvausta saadakseen pitää ilmoittautua työvoimatoimistossa viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Ennen kuin sinulle voidaan maksaa avustusta, työvoimaviranomaisen pitää tutkia, voidaanko korvausta maksaa. Sen edellytyksenä on, että olet työmarkkinoiden käytössä. Esimerkiksi oma yritystoiminta, päätoiminen opiskelu, asepalvelus tai sairaalahoito voi olla este päivärahan saamiselle. Ansiopäivärahaa haetaan omasta työttömyyskassasta ja peruspäivärahaa sekä työmarkkinatukea Kelasta.
Yrittäjille on omat työttömyyskassat. Yrittäjä voi saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa esimerkiksi silloin, kun yritys on myyty tai sen toiminta lopetettu.