Leirivälinevarasto
Leirivälinevarastosta löydät tarvikkeet teltoista ahkioihin.
Nuorisotyötä tekevät järjestöt saavat lainata leirivälineitä alennettuun hintaan. Myös yksityiset henkilöt voivat lainata välineitä kaupunginhallituksen vahvistaman vuokran mukaisesti, mikäli tavaraa on varastossa riittävästi. Kaupungin nuorisopalvelut ja nuorisotyötä tekevät järjestöt ovat kuitenkin etusijalla lainattaessa.
Varaukset
Välinevaraukset on tehtävä kahta viikkoa ennen tarvitsemisajankohtaa leirivälinevarastoon puhelimitse tai paikan päällä. Järjestöjen tulee tehdä kesä-heinäkuun varaukset huhtikuun loppuun mennessä, jonka jälkeen yksityiset voivat tehdä varauksensa kesäkuun 15. päivään mennessä. Retkeilyvälineiden varauslomakkeita saa leirivälinevarastosta ja Nuorten tiedotus- ja palvelupisteestä, Vuolteenkatu 13. Voit myös tulostaa lomakkeen ao. linkistä.
Välineiden palauttaminen
Lainatut välineet on ehdottomasti palautettava varastoon sen aukioloaikana viimeistään lainauksen päättymispäivänä. Mikäli lainausaika ylitetään, peritään myös ylitetyltä ajalta välinevuokra. Jos lainausaika ylittyy kuukaudella tai enemmän, laskutetaan välineiden hinta.
Lainaaja vastaa välineille sattuneista vahingoista. Teltat, teltan pohjat, katokset yms. välineet on palautettava ehjinä, kuivina ja siistissä kunnossa. Jos esim. teltan kuivattaminen näyttää olevan ylivoimaista palautuspäivään mennessä, voidaan varastonhoitajan kanssa sopia uudesta palautusajankohdasta. Astiat tulee pestä ennen palautusta.
Välineiden lainaaminen uudelleen leirivälinevarastosta edellyttää, että aiemmin lainatut välineet on palautettu ja mahdolliset vahingot korvattu. Lainaajia kehotetaan tutustumaan yllämainittuihin sääntöihin ikävien yllätysten välttämiseksi.
VUOKRAUSHINNASTO KORJAUSHINNASTOLeirivälineiden varauslomake [, 0 B]
LeirivälinevarastoSarvijaakonkatu 28 (kartalla)
33100 TAMPERE
Paavo Majanen
Varastonhoitaja
puh. (03) 5656 7093
Avoinna: Ma, ti, ke ja pe klo 12-15.30, to klo 12-16.30





